Kesä on ollut erittäin kuuma ja kuiva, joten uusia
istutuksia on kasteltava runsaasti. Onneksi viime päivinä on saatu virkistäviä
sateita, jotka keventävät istutustöitä ja varmistavat vauhdikkaan kasvun. Tämän
kesän ja syksyn istutukset lähtevät ensi keväänä nopeammin kasvuun kuin samana
keväänä istutetut taimet.



 



Puiden, pensaiden ja perennojen astiataimia voi istuttaa
koko kesän ja syksyn ajan maan jäätymiseen saakka. Kesäistutuksissa käytetään
astiataimia. Ne ovat valmiiksi juurtuneet kasvualustaansa ja jatkavat kasvuaan
häiriintymättä istutuksen jälkeen. Tuuheista ja kasvussa olevista astiataimista
saadaan pihaan nopeasti näyttäviä kasviryhmiä.



 



Runsas valikoima helpottaa kasvivalintoja



Pensaiden ja puiden astiataimet ovat nyt valmistuneet
myyntikokoisiksi. Juuri nyt on kotimainen taimivalikoima runsaimmillaan, kun
uusi taimisato on istuttajien ulottuvilla. Puutarhamyymälöistä kannattaakin
etsiä sellaisia kasveja, jotka olivat keväällä loppuneet.



 



Astiataimet ovat ostohetkellä täydessä kasvussa, joten
niiden ulkonäöstä saa helposti oikean kuvan. Kasvutapa, lehdistö ja jopa
kukinta ovat nähtävissä. Tämä helpottaa pihan suunnittelua ja antaa varmuutta
kasvivalintoihin.



 



Varmista onnistunut istutus



Astiataimia käytettäessä perustustyöt tehdään samalla tavoin
kuin perinteisessä kevätistutuksessa. Istutuskuoppien maa parannetaan
huolellisesti. Peruslannoitukseen käytetään niukkatyppisiä tai typettömiä
lannoitteita. Riittävästä kastelusta pitää huolehtia, sillä loppukesälläkin voi
olla yllättävän pitkiä kuivia kausia. Kosteassa maassa taimi juurtuu hyvin.
Astiataimia ei tarvitse leikata istutuksen yhteydessä.