Taimin päivä 8.9. muistuttaa nimensä mukaisesti
monivuotisten taimien syysistutussesongin alkamisesta. Syyskuussa päivät
lyhenevät ja viilenevät, mutta pihaa voi edelleen kunnostaa. Taimia ei haittaa,
vaikka maa olisikin kosteaa tai vettä sataisi. Juuri nämä olosuhteet
varmistavat taimien kasvuunlähdön.



 



Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen kuiva, joten viime
aikojen sateet ovat tulleet todelliseen tarpeeseen. Nyt kostunut maa on valmis
vastaanottamaan uudet taimet. Jos istutustyöt jäivät helteiden ja kuivuuden
takia tekemättä, on nyt sopiva aika taimihankintoihin ja istuttamiseen. Juuri
nyt voi täydentää aukkoja istutuksissa tai vaikka rakentaa koko pihan kerralla.



 



Syksy sopii istutukseen



 



Puutarhaharrastajilta on syksyn istutussesonki jäänyt aivan
turhaan unohduksiin. Viheralan ammattilaiset ovat aina käyttäneet tämän
vuodenajan edulliset olosuhteet hyväkseen. Syksy on useimmille monivuotisille
kasveille parasta istutusaikaa. Loppukesällä astiataimien ja alkusyksystä
alkaen paljasjuuristen taimien valikoima on taimitarhoilla runsaimmillaan.





Syksyn olosuhteet sopivat hyvin istutukseen, sillä maa on kosteampaa kuin
keväällä eivätkä auringon paahde ja kuumuus rasita kasveja. Selvitään vähällä
työllä. Usein kevät on puutarhassa hyvin kiireinen. Senkin vuoksi osa töistä
kannattaisi siirtää edeltävään syksyyn. Syksyllä istutetut kasvit ovat keväällä
valmiina lähtemään nopeaan kasvuun.



 



Taimivalikoimat runsaimmillaan



 



Syysistutuksiin on tarjolla laaja valikoima taimia, sillä taimitarhojen
kesän sato on valmistunut. Nyt kannattaa kysyä myös sellaisia kasvilajeja,
jotka kevätruuhkassa pääsivät loppumaan. Suuri osa tämän vuotisesta
taimisadosta varastoidaan taimitarhoilla ensi kevään myyntiä varten.