Onnistumisen
iloa laadukkailla taimilla



Suomen
Puutarhakauppiaat ry on valinnut vuoden 2022 puutarhatuotteeksi FinE®-kasvit.
Tällä tunnuksella varustetut kasvit ovat pitkän tutkimus- ja valintatyön ja
osaavan taimituotannon tulos. FinE®-tavaramerkin käyttöön oikeutetut
monivuotiset kasvit ovat Suomessa tutkittuja, perimältään aitoja, terveitä,
lisäämiskelpoisia ja olosuhteisiimme sopivia. Kasveja valitessa painotetaan
erityisesti talvenkestävyyttä ja edustavaa ulkonäköä kukintakauden
ulkopuolellakin. Tavaramerkin omistaa Taimistoviljelijät ry. 



 -
 Tavoitteemme on mahdollistaa asiakkaillemme puutarhaharrastuksessaan
hyviä kokemuksia ja elämyksiä. Ne syntyvät onnistumisesta. Onnistumisen
edellytyksenä on laadukkaat taimet. Edes optimaaliset olosuhteet eivät takaa
hyviä onnistumisen kokemuksia ilman korkealaatuisia taimia, joita FinE®-kasvit
edustavat
. FinE®-tunnus helpottaa valitsemaan
puutarhaansa kestäviä ja kauniita kasveja. FinE® -taimet ovat myös lähituotantoa,
joka osaltaan edistää suomalaista työtä, ja mahdollistaa elinvoimaisen
taimiviljelyn sekä asiantuntevan puutarhakaupan toiminnan myös tulevaisuudessa,
kertoo Oili Sinilehto Suomen Puutarhakauppiaat ry:stä



Taimistoviljelijät
ry arvostaa FinE-taimien nimeämistä Vuoden Puutarhatuotteeksi. Näin tulee
palkituksi arvokas työ FinE-toiminnassa. FinE-tavaramerkki siirtyi muutama
vuosi sitten Luonnonvarakeskukselta Taimistoviljelijöille. Nyt toiminta on
järjestäytynyttä. Varsinainen päättävä elin on FinE-taimistojen valitsema
FinE-lautakunta, jonka tueksi perustettu sidosryhmien edustajista koostuva
FinE-työryhmäkin on jo päässyt kokoustamaan. Muutoin ollaan laajennettu
tuntuvasti FinE-kasvien kuvapankkia menekinedistämisen tueksi ja järjestelty emokasvihuoltoa
ja pikkutaimituotantoa. Viime vuonna myytiin noin 350 000 FinE-tainta.
Tällä hetkellä 14 taimistoa on sopinut FinE-sopimuksen.



Suomen
Puutarhakauppiaat ry valitsee vuosittain ajankohtaisen puutarhatuotteen, joka

ansaitsee kuluttajien huomion. Vuoden Puutarhatuote on innovatiivinen ja
laadukas, suomalaiselle kotipuutarhurille sopiva tuote, jota Suomen
Puutarhakauppiaat ry suosittelee.  Vuoden
puutarhatuote on valittu vuodesta 2009 lähtien.


Viimeisimmät tiedotteet


16.05.2022 - Monimuotoisuus on muutakin kuin pörriäisiä!

10.05.2022 - Varaudu syksyn istutuksiin

10.05.2022 - VUODEN PUUTARHATUOTE 2022 - FinE®

30.08.2021 - Syksyllä istutetaan

20.04.2021 - Taimipula uhkaa

11.11.2020 - Luonnonvarakeskus siirtää varmennettua taimituotantoa Taimiemo Oy:lle

11.11.2020 - Viher- ja puurakentamisella kohti hiilineutraalimpaa matkailua

09.11.2020 - Uusi kasvitautikirja ilmestynyt

03.09.2020 - Taimin päivänä juhlistetaan pihan kasveja

29.06.2020 - Kevään taimisesonki oli kiivas ja kysyntä suurta

17.04.2020 - Taimitarhatuotanto Viherympäristöliiton kestävän ympäristörakentamisen toimintamallin toteuttajana

08.04.2020 - Pinsiön Taimisto on Vuoden laatutuottaja

24.03.2020 - Viherala yhteistyöhön koronan haittojen torjumiseksi

19.03.2020 - Nautitaan kotoilusta, kasviksista ja kotivihreästä

30.12.2019 - Älä tuo maahan haitallisia vieraslajeja

25.06.2019 - Houkuttele perhoset pihallesi

13.06.2019 - Pihan monivuotiset kasvit hidastavat ilmastonmuutosta

04.06.2019 - Tarhakurtturuusut ovat täysin sallittuja

15.05.2019 - FinE-taimi takaa laadun

10.05.2019 - Taimistoviljelijät ry - 80 vuotta toimintaa taimitarhatuotannon hyväksi

10.09.2018 - Taimin päivä käynnistää syysistutuksen